Näkymiin, puput! Minä haihdun nyt

4. Keskustelu

* Time as a political tool 15.10.

* Poliittinen päiväkahviseura - blogi

Jes!

Minä kysyisin heti perään, että voiko tehdä mitään, ellei käytä spektaakkelin kieltä. Mitä on olemassa ilman spektaakkelia? Onko se joku "arki" (hyi helvetti!) mielenkiintoista? No ei ole. Spektaakkeli on elämää ja muu ei ole mitään. Kampanjapäällikkö ei saisi tätä sanoa mutta sanonpa kumminkin: vaikka nämä taiteilijat kyselisivät jonkun muun "kielen" ja olemisen tavan perään, niin mitä lopulta tapahtuu? Tekevät siitä esityksen eli spektaakkelin. Kenties anti-spektaakkelimaisin keinoin mutta sehän on päivän sana – rajat pitää rikkoa ja kääntää kaikki päälaelleen – niin ne tekee muutkin, esimerkiksi toi Slavoj Zizek – hän kääntää kaiken päälaelleen ja vetää myös housut alas; psykoanalyytikkona hän tietää mistä tässä kaikessa on lopulta kyse; siitä ja vallasta – siis pornosta!

Todellisuuden tutkimuskeskuksesta sen verran, että se itsessään on spektaakkeli, jonka kokouksiin ja harjoituksiin ja muuhun soluttautumiseen voisin ryhtyä myymään lippuja ja jota seuratessa kuluu rattoisasti monta pulloa cavaa. Ne on kyllä huonoja bailaamaan keskenään, niin vaivaantuneita juhlia ei olekaan kuin ttk:n omat bileet, yök, mutta muiden kanssa ne osaa ottaa kuppia ja heiluttaa pyllyä – esimerkiksi minun kanssa. Tulevaisuuden tutkimuskeskus on aikansa kuvatus; ne on kaikkialla eikä missään; se levittyy joka paikkaan, sinne ja tänne kuin home tai loiset – vähän niin kuin minäkin! Pelkästään tänä syksynä ttk soluttautunut Nykytaiteen museoon, kansainväliseen Atworknetwork-verkostoon, Norjaan ja jopa Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan (sukkahousut päällä nussittiin pilkkopimeässä puskien välissä ja symbaalit soi) ja ties minne. Mutta kumpi saa, loinen vai isäntä? Rahassa Todellisuuden tutkijat ei kylve mutta kuka nykyään enää välittää rahasta? Se lentää maasta toiseen ja eikun siivelle vaan, cavaa juomaan. Cava tulee cavan luokse, panda tulee pandan luokse – ja tämä Suomihan näyttää olevan oikea pandojen valtakunta! En ole pitkään aikaan viihtynyt missään näin hyvin. Kiristäkää vaan ruuvia, Jyrki ja Matti! Vaikka ei niillä mitään valtaa ole, valtaa tulee sieltä mistä minä tulen ja sinne on Jyrkin ja Matinkin kumarrettava. Syvään. Mutta puhutaanpa taiteilijoista. Minä rakastan taiteilijoita. Ne on jänniä vaikka välillä turhan vakavia (huono lääkitys), erityisesti itsensä suhteen, niin kuin esimerkiksi tämä maailmanparantaja Saarakkala. Relaa vähän, tutkimusvastaava! Sulla on ihan hyvä perse.  Saarakkalan työparina on ihana Pilvi Porkola, jolla on vähän enemmän suhteellisuudentajua; hän ei yritä ratkaista, ratkaista ja ratkaista kaikkea niin kuin kuin se menninkäinen – elämä ei ole miss Porkolalle ongelma – vaan suuri kysymys, jota ei ole tarkoituskaan ratkaista. Intellektuellina hän puhuu kysymyksestä mutta minä sanoisin sen suoremmin: elämä on suuri spektaakkeli.

Ai mutta joo, tämä spektaakkelikysymys pitäisi varmaan jättää taiteilijoiden pohdittavaksi. Jätetään. Pohtikoon. Sen sijaan vielä pieni huomio miss Porkolasta; hän on tänä vuonna yhtenään matkoilla; on kuulemma pussaillut englantilaismiehen kanssa Leninin entisessä työhuoneessa. Hän kirjoittaa muuten myös Helsingin sanomiin pikku-kritiikkejä esitystaiteellisista esityksistä, jos olette huomanneet. Ottakaa suurennuslasi avuksi, ne on todella niin pikkiriikkisiä, että c'mon Hesari, vähän enemmän tilaa näille jutuille, kirjoittajahan on tähti, nimittäin kansainvälinen performance-tähti, joka kirjoittaa kohta vähän isompiin lehtiin – puhumattakaan niistä esitystaiteen jättiläisistä, jotka marginaaleissa vaeltaa ja tekee niitä esityksiä. Niiden joukkoon minä aion soluttautua tänä syksynä ja tehdä temppujani. Tulevaisuuden kulttuuriseminaareissa moni punastuu kun minut näkee (kuten sanottua, saatan olla missä vaan ja koska vaan)…

Todellisuuden tutkimuskeskuksen aiheena on muuten tänä vuonna (jos ette ole kuulleet, se johtuu siitä, että minut on palkattu vasta nyt lehdistöpäälliköksi) politiikka ja yhteiskunta; poliittisen esityksen mahdollisuus; minkälainen voisi olla poliittinen esitys ja maksaako vaivan tehdä moista. Huh huijaa.

Kuka jaksaa kiinnostua politiikasta kun sitä tehdään töissä joka halvatun päivä? Politikointi on elimellinen osa kaikkea työtä; yhteistyön jatkuvaa kehittämistä, puhumista, esiintymistä, vaikuttamista, hallinnointia… Työ on niin kaikennielevä deep throat, että kenellä sen jälkeen on muka aikaa muihin, laajempien ja tylsempien "yhteisten asioiden hoitamiseen"? Ei ainakaan minulla. Vapaa aikahan on ylellisyyttä. Tarkemmin, vapaa aika on ylellisyystuote, johon vain uusaatelisilla on varaa. Näin todistaa myös Finnairin asiakaslehti (Bluewings, kesä 07), jota luin matkalla tänne: "The ultimate luxury is free time..."  

http://www.todellisuus.fi/projektit/lumo2.htm

Käykää tsekkaamassa kuvat! Harjoituksissa on pyöritty alasti ja näytelty paikkoja edestä ja takaa, kameran edessä. Entäs sitten kameran takana? En kerro, vielä. Tässä esityksessä uustyöläinen näytetään kaikkine henkilökohtaisine karvoineen ja syvältä - tai katsotaan nyt miten syvälle nämä homppelit uskaltautuvat.

Enrique Callafat: Kreikan lahja maailmalle. Hän on hauska ja energinen ja lihava ja puhuu kenet tahansa pyörryksiin. On se kumma ettei häntä ole pyydetty mihinkään pääosaan Kansallisteatteriin - vaikka Enrique on asunut Suomessa jo neljä vuotta. Ehkä se on se paino-ongelma... Onneksi Brasiliassa rasvaimu on halpa operaatio. Olen jo keskustellut tästä Enriquen eli Erkin kanssa. Ja Kansallisteatteri on anyway kansallinen ja vanhanaikainen; kaikki se selkeä työnjako, liittojen määrittelemät taksat, selkeät työajat, määrämittaiset kahvitauot ja kesälomat. Kyllä siinä on Maria-Liisalla kestämistä. Ei Erkin sinne kannata mennä vaan pysyä uuden työn kiimassa. Ulkomaalaisille se on hyvin erilaista kuin teille suomalaisille, jotka voitte toteuttaa itseänne. Ulkomaalaisen uustyö on sitä, että uhraa itsenä toteuttamishaaveet sen edestä, että saa olla osa tätä Euroopan linnoitettua ihmemaata - siitä pitää maksaa. Enrique maksaa siitä kaitsemalla ulkomaan elävien pentuja. Sen lisäksi  hän tekee kahta muuta työtä; tekee keikkaa kreikankielisenä Helsinki-oppaana ja viskoo laukkuja lentokentällä aamuviideltä. Hän uhraa kaiken - arvatkaa miksi? Rakkaudesta.

http://www.todellisuus.fi/projektit/hiljaisuuden.htm

Spektaakkeli kyseenalaistetaan ensin hiljentymällä. Vaikenemisessa ja hiljentymisessä kytee espanjalaisen hiljaisuus-aktivisti Tresin mukaan "akustinen vallankumous":

Kuvitelkaa maailma, jossa koneet ovat äänettömiä ja elämä täynnä äänetöntä liikettä. Se herättää vaikuttavia kuvia: New York täynnä liikettä mutta ilman liikenteen melua. Tämä on minulle selkeä tulevaisuuden ideaali, koska melu on haitallista ja hiljaisuus, sen sijaan, hyödyllistä kaikille.

Ai ei ole politiikkaa vai? Mitäää! Toivottavasti täkäläiset taiteen rahoittajat ovat selvillä siitä mitä heidän rahoillaan haudotaan. Minusta tämä hiljaisuus-touhu menee todella vähän liian pitkälle; tämähän on suoranaista propagandaa ja kansankiihotusta! Minä en halua äänetöntä New Yorkia! Eikä näistä hiljaisuuden asiamiehistä ja –naisista (Julius Elo, Anna Jussilainen ja Tuomas Laitinen) ota erkkikään selvää. Eivät puhu mitään. Nauravat vain ja hymyilevät kuin Mona Lisa. Kutsuivat ihmisiä jonnekin saarelle työpajaan ja käskevät olemaan puhumatta 24 tuntia. Puhelimet ja läppärit pistettiin lukkojen taakse. Kuvitelkaa! Sehän on kidutusta! Todellisuuden tutkijat ovat tietysti haltioissaan, Saarakkala ja mm. Titta "Annie Lennox" Halinen tulivat reissulta silmät säihkyen, sydän pamppaillen eivätkä tietenkään puhuneet mitään, ei, hymyilivät vain, kuin Mona Lisa. Tätä vaikenemisen politiikkaa on valmistelu taiteen naamion takana jo vuosikaudet, mm. ohjaaja Eero-Tapio Vuori, joka esiintyi juuri Teatterilehden kannessa veret naamallaan, on ohjannut Zeckett-nimisen esityssarjan Todellisuuden tutkimuskeskuksessa, jossa yleisö on viekoiteltu hiljaisuuden ja tapahtumattomuuden reunalle jo vuodesta 2002. Nyt sitä sitten levitetään pitkin Nykytaiteen museota. Mitäää!

Pakko silti myöntää, olen suostunut koekatsojaksi. On tässä esityksessä nimittäin kiihottavatkin puolensa. Lukuun ottamatta viimeistä esitystä, katsojia pääsee mukaan vain kymmenen kappaletta per esitys. Mitä ihmettä siellä tehdään? Jotain esimakua saatte kun tsekkaatte mitä ne tekivät keväällä; http://www.todellisuus.fi/projektit/hesari1.gif. Katsojia kosketellaan. Ettei ole samalaista "hierontaa" kuin Helsingin thaihierontapaikoissa? Mahtavaa! Minä muuten käyn usein thaihieronnassa - juomassa teetä ja juoruamassa. 

1. Time as a political tool – keskustelutilaisuus 15.10. klo 18 - 21
2. Poliittinen päiväkahviseura – blogi
3. Panda - blogi

No, anyway, Todellisuuden tutkimuskeskus järjestää 15.10. kansainvälisen keskustelutilaisuuden ajasta ja sen politisoitumisesta. Sinne saapuu puhumaan ihastuttava Camilla Kring, jolla ei mene koskaan jauhot suuhun. Camillalla on todella vallankumouksellisia ja hyvin markkinoituja ajatuksia siitä miten voisimme nukkua aamuisin pidempään ja olla sitten töissä terhakampia. Toinen puhuja on ihana Kalle Haatanen. Yes! Kumpi oikeastaan on ihanampi, Kalle vai Camilla? Siinäpä vasta kysymys, josta minä kirjoittaisin blogissa. Kallekaan ei ole mikään eilisen teeren poika vaan tunnustusta saanut tutkija ja kirjailija. Kalle on kirjoittanut viihdyttävän ja purevan kirjan Pitkäveteisyyden filosofiaa, jossa kysellään mitä on tavallinen elämä, arki, ja miksi se tuntuu niin pitkäveteiseltä? Niinpä. Kallen mielestä Camillan esitykset uudesta ajanjaosta sopii kyllä pohjoismaiseen elämänmenoon mutta

Minä en kyllä tässä pitäisi Suomea pohjoismaiden koriin, sillä täällä perhe ei (onneksi) ole niin pirun pyhä kuin Tanskassa, Norjassa tai Ruotsissa. Te suomalaiset rakastatte työtä ja siinä meidän tiemme kohtaavat, työnarkomaniassa. Kippis sille! Pitäkööt perheensä! Mennään yhdessä väittämään Camilla kumoon! Mutta, varautukaa; hän on kaunis, valloittava eikä pelkää mitään.

Miss Porkola ja Saarakkala kirjoittaa muuten blogia tämän vuoden tutkimuksesta ja sen synnyttämistä ajatuksista. Huh huh, sanon minä. Eivät selvästikään tajua, mitä tarkoitusta varten blogit ovat olemassa mutta on ne megalomaaniset, että käykää tsekkaamassa Poliittinen päiväkahviseura (http://politik.vuodatus.net). Jos pää tulee kipeäksi, se on terve merkki, ajatteleminen on masokismia, normaali ihminen lukee mieluummin tällaista blogia, eikö vain?